Janne

Janne on syntynyt Forssassa, mutta elänyt suurimman osan elämästään Turun seudulla. Tällä hetkellä kotikuntana on Mynämäki. 


Elämänkokemusta on karttunut vuosien varrella runsaasti: Takana on kaksi avioliittoa ja tuhansia maileja.

Musiikin suhteen Janne sanoo aina olleensa kaikkiruokainen leirinuotiosoittelija. Kitara on pysynyt kädessä pienestä asti, mutta varsinaisen esiintymisen hän on aloitti varsin myöhään.

Oman äänen löydyttyä keikkoja on kuitenkin tehty runsaasti ja lisäoppia on haettu myös laulutunneilta.

Vuonna 2012 Janne osallistui Olavi Virta -laulukilpailuun, jossa sijoittui toiseksi. Onnea kokeiltiin myös UMK-kilpailuissa 2015. Pääsääntöisesti on kuitenkin keskitytty LIVE-esiintymisiin.

Siviiliammatiltaan Janne on koulutettu hieroja ja personal trainer. Lisäksi hän on valmentanut jääkiekkoa yli 20 vuotta. Etenkin jääkiekkovalmennus on tuonut hänen persoonaansa jämäkkyyttä jota esiintyminen suuren yleisön edessäkin vaatii.

KOKOONPANOT

Viimeisen viiden vuoden aikana Janne on toiminut pystysolistina useissa eri kokoonpanoissa, joiden musiikkityylit poikkeavat huomattavasti toisistaan: 

Janne on laulanut mm. Duo Kylätiessä  on soittanut ja laulanut tanssimusiikkia, kun taas Sharp Gents -yhtyeessä Janne laulaa englanninkielistä rokkia Elviksestä Volbeatiin.

Juuri nyt Janne tekee yhteistyötä Markus Kivivuoren kanssa Jannen harharetki -projektin tiimoilta. Kitaran ja mikrofonin ohella näpeissä nähdään välillä myös saksofoni.


Tällä hetkellä musiikin tekeminen on Jannelle ennen kaikkea sydämen asia. Uusia biisejä tehdään tiiviissä porukassa ja omista lähtökohdista käsin. Cover-biisejä poimitaan keikkasettiin omien mieltymysten mukaan, mutta tarkasti vakiintuneen yleisön toiveita kuunnellen.

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Myös tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Jannen lähipiiriä: Tuottajana toimii duopari, säveltäjä ja sovittaja Markus Kivivuori (MaxMini-musiikki). Managerina taas lauluntekijä ja kulttuurialan moniosaaja Samuli Koivulahti.

TILAA KEIKALLE

Jos tilaisuudestasi puuttuu esiintyjä, laita tulemaan keikkakyselyä »